Näytetään tekstit, joissa on tunniste latovainio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste latovainio. Näytä kaikki tekstit

11.3.2024

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

 


Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan.


Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ja hän sai houkuteltua Passin Matin ja Esko Viljasen saunaan kanssaan. Ja kun Oskarille selvisi että Esko Viljanen olikin Forssa-Yhtiön kihojen jälkikasvua ja että juttuja menee sitä kautta ihan Forssan Lehteenkin niin Oskari ehdotti että olkaa täällä ihan yötä ja menkää aamusella tuonne Terävän ja Rehtijärven rajalle, sieltä löydätte hyvää jutunjuurta.


Tuosta pääse veräjästä eteenpäin metsän läpi Kankaantien kautta vaikka Kalsuun tai Vieremään. Siinä on matkalla montakin mukavaa miestä ja taloa. Palomäki, Terävä tai vaikkapa Pelliniemen Juho.

Juho on tehnyt taksvärkkiä jo kahdeksantoistavuotiaasta Rehtijärven kartanoon. Hän on minua kolme vuotta vanhempi eli nyt 83 vuotta. (oli vuosi 1957). Juholla on paljon aikuisia poismuuttaneita lapsia, mutta Erkki poika on nykyisin torppaa pitämässä ja Erkilläkin on kaksivuotias Pentti, saman ikäinen kuin tuolla Koskelassa Mauri. Onhan siltä tarinaa Juholtakin saatavissa, menkää vasta huomenna.


Juu näin tehdään, -miehet sopivat ja repivät tuohia Silvolan metsässä olevista koivuista virikkeeksi jotta saivat saunan lämpiämään. Kyllä sauna pitää aina vieraille lämmittää. Martta alkoi kantamaan jo vettä lisää muuripataan.

Oskari alkoi samalla jo etukäteen selvittämään kuinka Juholla on Hilda Maunulan tytär emäntänä ja he menivät naimisiin 1904. Juho oli silloin salskea nuorimies vasta 30-vuotias .Juhon eli Pelliniemen papan isä oli Jaakoppi Jaakopinpoika.


-No pitkään,-likelle puoltayötä miehet saunoivat ja kertoilivat entisaikaisista asioista.

Martta oli tehnyt tyhjillään olevaan aittaan pedit ja hyvä oli siellä pehmeillä ja raikkailla että pellavaisilla lakanoilla miesten nukkua. Aamutoimien jälkeen miehet olivat jo matkalla kohti Terävän Jussin entisaikaisia asuinsijoja. Ennen Jänhijoen siltaa oli jyrkkä mäki ja hirsinen navetta ihan kiini maantiessä. Passin Matti oli usein ajellut sitä kautta kesät-talvet ja kertoili Eskolle että navetan lehmät näkyvät hyvin kaikille ohiajajille. Syrjäsen perhehän sitä torppaa nykyään kuulemma asustaa.


Tultiin Pelliniemen Erkin ja vanhaisäntä Juhon pihapiiriin, ilman mitään ennakkovaroituksia ja Juho yhytettiiin perunamaan perkaushommista. Oli laittanut entisaikaiset rohdinpellavaiset ulkovaatteet niinkuin taksvärkkihommissakin oli aikoinaan tottunut tekemään. Alkoi esittelyrituaalit kumminkin puolin ja Erkki pyysi koko porukan sisälle kahveelle.


Juho kertoili kahvipöydässä miten hän aina taksvärkkipäivänä aamulla jo hämärän aikaan lähti Rehtijärven kartanolle. Viisi kilometria sinne oli tallustelava, ellei ollut hevospäivä. Kolmen päivän jaksoja siell viikoittain touhuttiin ja kotoa piti ottaa siksi ajaksi muona mukaa. Yhdeksän vankkaa ruisleipää. Lampaan ruho paloiteltuna, voita rasiassa, perunoita, piimää leilissä. Renkituvan padassa lihaa ja kuivanutta leippää sitten käristeltiin. Tärkeintä oli että oli myös talkkunaa ja tarpeeksi piimää, -selittää Juho ja röhäyttää oikein kunnos naurun.


Paikalla renkituvassa oli koko taksvärkkiväen oltava ennen kuin pehtoori tuli paikalle. Pehtoori antoi sitten työmääräykset ja myöhästyä ei saanut. Oli ollut vuosien saatossa joukossa sellaisiakin työjohtajia jotta jos myöhästyi, niin hän rähähti ja piti lähteä heti kotiin ja tulla seuraavana päivänä uusestaan.


Työsuoritukset oli sitten vuodenajasta riippuen ojan kaivuuta tai halkojen hakkaamista. Juhon ääni oikein vakavoituu kun hän selittää että kun piti sen aikaisilla vehkeillä hakata kolmekin kyynärää syltä pinoon. Ei ollut siihen aikaan ollenkaan sahaa käytössä vaan pöllit katkottiin kirveellä. Ja ojaa piti kaivaa 80 syltä eikä se saanut olla mitään porsaan polkua, vaan metrin levyistä vesiväylää. Oikeinpa teki pehtoori ”mallin” jonka mukaan oli kaivuu suoritettava. Ojan päät tulikin aina kaivettua mallin mukaan, mutta jo keskemällä tuli vähän fuskattua. Työnjohtajan luonteenlaadusta ja sivistystasosta johtui, miten torppareita kohdeltiin. Usein ei ollut valittamiseen syytä, mutta toisinaan oli saran päässä sellainen nalkuttaja että sitä kiroamista oli kurja kuunnella. Tuli näet miehestä sellaista sanarieskaa, kun itse pääherra hyvä ssä hutikassa lasketteli voimasanoja ja kepillään saapavarteeen naputtaen kuin tahtia lyöden.


Niin, jutustelu Pelliniemen tuvassa jatkui ja kiihtyi kun Juho alkoi kertomaan entistäkin innokkaammin taksvärkkiajoistaan. Tupakisavukin täytti huushollin ja emäntä kohteliaasti vihjaisi että ennen kuin hän menee lypsylle, pitäisi tiskatakin ja eikös herrojen olisi paree jutustella saunan seinustan penkillä ja jopa saunaakin voisi lämmittää.


Seinustalla istuttaessa Juho poikkesi puuvajassa ja tuli takaisin porukoihin pieni virne suupielessään ja jotakin neliskanttista pullotti taskussaan. Hän katsoi Mattia taputti taskuaan ja sanoi: ” tämä on niitä Passinkulman viimekeväisiä tuotoksia”. Esko koetti olla noteeraamatta mitenkään, hän kaivoi muistilehtiönsä esiin, jotta josko ihan julkaistavaakin tarinaa tänään syntyisi.


Nuorempi isäntä oli jäänyt tupaan auttamaan emäntäänsä ja Juha alkoi suoltaa tarinaa: Oli kerran kirpeä pakkanen ja Pelliniemi oli kangella jyystämässä koppuraista maata. Kintaat olivat jäätyneet ja eivät oikein sopineet kangen ympäri. Pehtori katseli vieressä, tuhahteli ja nosteli housujaan kärsimättömänä, sylkeä roiskautti ja sanoi: Koska kanki ei pysy miehen kädessä, pitää mies panna halkotingille?


Se olisi tietänyt hikisempää urakkaa kuin tämä kangen heiluttaminen, joka sekään ei ollut niitä kaikkein helpompia hommia. Mutta kun kun kankimies sylkäisi kouriinsa, puristi hampaansa yhteen ja alkoi kankeaan korostetun rivakasti heiluttamaan, ei Pehtori laittanut uhkaustaan täytäntöön vaan lähti kävelemään toisen työmaan tahtia tarkastelemaan.


Kyntöhommatkin kartanossa usein urakoitiin. Jaettiin avo-ojitetut sarat kullekin ja niitä sai juuri niin monta, että terve rivakka mies sai ne hevospelillä iltaan mennessä käännetyksi. Erään kerran Pelliniemi panikin hihat oikein heilumaan, niin että hiki valui jokaisesta ihohuokosesta, hiki vaahdotti paidan ja takalistonkin. Hevoset höyrysivät, aurankärki kuumeni. Sillä kertaa nimittäin veti nuoren miehen mieli tulevan emännän pakeille, kun sattui olemaan lauantaipäivä


Siitä seurasi se että tinkisarat tulivat kynnetyksi paljon ennen määräaikaa. Mutta Yönin Oskari siinä viereisellä palstalla oli jäänyt paljon jälkeen ja tuhersi edellen sarkojensa kimpussa ja olisikin saanut tuhertaa kauan, ellei Juho olisi mennyt auttamaan. - Ehdin misä vielä Vendlani luo, ajatteli Juho ja ajoi hevosparin Oskarin sarkoihin ja alkoi sielläkin tulemaan illaksi ja ajoissa valmista. Mutta sitten sattui paikalle tuo tuikea työnjohtaja, joka luuli että miehet siinä nyt harjoittavat vekkulipeliä ja ajavat toiseen kertaan jonkun jo kääntämää sarkaa. Ei mies ymmärtänyt katsoa että siellä jo höyrysi Pellinemen omat sarat tehtynä. Selvisihän se ja Pelliniemi muisteli että ei häntä se kiroilu niin paljoa haitannut mutta se loukkasi että sanoi häntä laiskuriksi.


Suvisin oli Rehtijärven pellolla oli elotalkoissa iloista meinikiä, vähän kuin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa. Hikeä ja touhua mutta mutta myös naurun kikatusta, kun toistasataa henkeä yhteensä oli niittämässä, haravoimassa, sitomassa lyhteitä kuhilaille ja sitten taas korjaamassa. Silloin kartanon pelloilla ei ollut tinkityötä, mutta sellaiseksi se muodostui kun miehet halusivat näytttä nopeuttaan ja voimiaan, naisväki näppäryyttään ja silloinkin kun oli pitkiä sarkoja jossa talkooväki halusi näyttää ja kilpailla ihan kuin vahingossa. Oli naurua ja kiusoittelua, esimiehet eivät äkseeranneet ja työ joutui ilman isompaa paimennusta.


Elopäivä poikkesi torppareille tavallisesta myös tarjoilun osalta. Eloväen ei tarvinnut latkia vettä ojastä vaan kartano oli tuonut kaljaa mielin määlin eloväen janon sammutusta varten. Se kalja ei ollut mitään vaaleaa litkua vaan tummaa ja melko väkevääkin joka saattoi hieman kihahtaa nuppiinkin. Siitä sitten saattoi työn jälkeen seurata erilaista kujetta ja kepposta myöhemmin renkituvassa joka sijaitsi Rehtijärven rannassa. Saatettiin naulata jonkun tavaroita tuvan seinään kiinni. Pelliniemen sijaistaja eräänä taksvärkkijaksona oli Uutelan Jussi ja kaverit olivat keränneet tuvan hirsien raoista ison määrän torakoita ja laittaneet ne tulitikkulaatikkoon ja alaittaneet laatikon Jussin konttiin. Kun kontti sitten Pelliniemessä avattiin, torakat kipaisivat kuka mihinkin, uunin rakosiin ja seiniin. Vaikka niitä sitten jahdattiin miehissä, moni niistä säilytti henkensä. Siitä saakka jatkui torakkametsästys Pelliniemen tuvassa vuosikausia, kunnes ne sitten hyvällä myrkyllä onnistuttiin hävittämään.


Vuosittain-keväisin pidettiin ns. nurkkasyyni kartanon alaissa torpissa. Rakennuksen piti olla kunnossa. Jos alkoi joku paikka, lattia, katto tms alkoi näyttää rappeutumisen merkkejä, se oli ensi tilassa korjattava. Kartanosta sai tarveaineet ja työn sai suorittaa torppari itse. Pelliniemeenkin oli metsänhoitaja luovuttanut aita korjaamista varten ensiluokkaisia lankkuja. Ne olivat taapelissa kotipihalla, kun pääkartanon silloinen isännöitsijä yhdessä metsänhoitajan kanssa tuli pitämään nurkkasyyniä. Kun tuo pääherra näki nuo hyvät ponttilankut hän otti selvän niiden alkuperästä. Kun kuuli, että mrtsän hoitaja oli ne luovuttanut, lauhui hän heti moitteensa että tuollaista priimatavaraa annetaan torppareille. Antoi sitten ankaran määräyksen että niitä ei saa käyttää vaan että ne on vietävä takaisin. Viemättä ne kuitenkin , ja siellä ne vieläkin ovat Pelliniemen aitan lattialla siinä virassa, mihin ne on alkuperin tarkoitettukin.



6.3.2024

Oskari Simolan elämää

 


Oskari Simolan elämänkaarta Forssan Lehdestä luettuna


No Passin Matti ja Forssan Lehden Viljami eli Esko Viljanen menivät sitten sinne Latovainioon Kolkantietä pitkin ja tapaamaan 80-vuotiasta juhlakalua eli Oskari Simolaa. Hieman ylitsevuotavainen mutta kaunis on heidän alkuvaikutelmansa. "Kauniisti viheriöivää siistiä pihapiiriä ympäröi toisaalta luonnonpuistomainen metsikkö, toisaalta erinomaisessa kasvussa olevat pellot" Rakennukset, joista osa on peräisin on jo 1800 luvulta, ovat kaikki moitteettomassa kunnossa, hyvin maalattuja hoidettuja. Pihan komistuksena on uhkea kaksihaarainen kotikuusi jonka vaivoin kaksi miestä umpeaa, ja kuitenkin talon isäntä on nähnyt sen tuskin miehenmittaisena näreenä. Liekö kasvatettukin haltiakuuseksi.



-No Oskari tuli jo alaveräjälle avaamaan veräjää ja hemputimme käsipäivät. Matin Oskari tunsikin, mutta Viljami eli Esko Viljanen oli oudompi. Pantiin tupakiksi ja istahdettiin pihapenkille.

Selvisi siinä jutellessamme että Oskari on syntynyt tässä torpassa ja isänsä muutti aikoinaan tänne Ypäjältä. Torppaa oli asuttu ennen Simolaakin ja häävi paikka ei tämä silloin ollut, -sanoo Oskari ja sylkäisee mällin suustaan herukkapensaan juurelle.

Peltoa oli vähän ja saviset. Niityt huononpuoleiset pahaisetkin läntit tuolla metsien keskellä. Pettua ei sentään tarvinnut syödä, mutta kaurat jauhettiin kuorineen leipäjauhoiksi. Tämä on ikiaikainen Jokioisten kartanon torppa, niin kuin kaikki muutkin tällä kulmalla.

Verona Kartanolle oli tehtävä taksvärkkiä kaksi jalkapäivää viikossa. Hevospäiviäkin vaadittiin kymmenkunta, mutta hiistä maksettiin jonkin verran.

Nummelan ja Kuuman ulkotiloilla täällä käytiin, joten taksvärkkimatka ai ollut pitkä. Siihen aikaan kun minä aloitin niin kartanossa käytettiin sonnia ja härkiä juhtina. Ei niillä kuorman kanssa jäänyt kiinni.

Muistan senkin kerran kun ajoimme rehua pihaton vintille hevosella ja emme saaneet kuormaa perille kun hevosen kaviot eivät pitäneet jäisellä sillalla, vaikka ne olivat hyvässä kengässä. Panimme härän eteen ja se veti kuormat ylös vaikka oli paljain jaloin. Mutta helteisenä heinäaikana sai olla varuillaan niiden kanssa. Kun sattui tulemaan kiiliäisiä, niitä ei pidätellyt mikään. Ne perhanat painuivat häntä suorana lähintä metsänreunaa kohti.

Näinpä tapauksenkin kun tuli joki vastaan ja sekään ei niitä pysäyttänyt, yli menivät vaikka joki oli niin syvä että vain vähän sarvia näkyi.

En minä koko ikääni ole tämän torpan maita tallustellut. Poikasena jo lähdin maailmalle leipääni tienaamaan, sillä täällä kotona oli suita syömässä enemmän kuin tarpeeksi. Onhan minullekin niitä lapsia siunaantunut. Ensimmäinen muija minulla oli Tähtisen likka ja toinen tuosta Kulmalasta Anna Matilda, -sama nimi kuin Koskelan Juhon muijankin etunimi on. Ja lapsia on mulla kaiken kaikkiaan kaksitoista Martta ja Ensio tuossa nuorimmaisina pyörii vieläkin.


Hevossouvia ja sepäntyötä .

No, kun kotoani Latovainion Simolasta lähdin niin renkinä ja päivämiehenä tein yhtä jos toista.

Sitten kun sain hevosen rupesin souvaamaan, niinkuin Tiensuun Armaskin myöhemmin.

Ajoja vaan ei ollut täällä kotikulmilla, vaan kauaksi oli lähdettävä. Ei kumminkaan niin kauaksi kun isäni oli mentävä, hän kun oli yhden talven Merimaassa eli Turun saaristossa asti. Ne olivat kovia aikoja. Mutta ajoin minäkin pitkän puhdin Högforssista valurautoja Korpiasemalle.

Kun Forssastakin ajot loppuivat. Eikä aina saanut souvia mistään. Silloin oli tuotava hevonen kotiin ja ruvettava jalkamiehenä päivätöihin.

Siihen aikaan ei parantunut kysyä mitä maksetaan, oli tiedusteltava vain, olisiko töitä. Kerrankin sain ruokapaikan Raitoon Mäenpäästä, jonne Köllin isäntä minut neuvoi. Markka päivältä oli silloin taksa, mutta minulle äijä antoi markan ja 25 penniä, kun osasin tehdä jokalajia töitä. Hyvä lehmä maksoi niihin aikoihin 150 mk ja hevonen 300 markan paikkeilla.

Forssassa minä kuitenkin pidempään olin. Ollessani renkinä Kuhalan Räynyllä menin naimisiin ja silloin ostin Järvenpään Kalevan tyhjäksi jääneen asunnon Jokilan Jussin kanssa puoliksi ja sain myös myös pajan käyttööni sillä puheella että kengitin talon hevoset. Mitään sepänoppia en ollut saanut, mutta työ opetti, eikä kestänyt kauaa kun jo hitsasin katkenneen rattaanakselin siinä kun toisetkin.


Souvia ajelin siinä sepänhommien ohessa. Pääasiassa ajelin halkoja Forssa-yhtiöille. Ja niihin aikoihin olin elämäni kunnossa. Viksbergin olut oli voimallista ja siitä ohi ajaessamme ostimme muutaman pullon päivässä evääksi. Taiten sitä nautittiin, sillä muutoin ei olisi tullut työnteosta mitään. Tavallisesti kolme pulloa päivässä sitä riitti. Silloin minä painoin 73 kiloa, vaikka en ollut kuin vajaan viiden ja puolen jalan pituinen ( n.1,6 metriä) Voimaa minulla oli silloin mielestäni kauheesti.


Mutta aina ei ollut ajoja sen paremmin kuin sepäntöitäkään ja silloin päätin ryhtyä kauppiaaksi.

Villavaatetta minä pääasiassa myin ja kun hankin hyvää tavaraa ja myin sitä halvalla, kauppa kävi.

Reppuryssät olivat mulle vihaisia kun myin halvemmalla kuin he, mutta en tuosta piitannut. Kun sain vaikkapa vai 25 penniä voittoa, tei kaupan. Kaupparyssiä oli kahden sorttisia, toisia jotka myivät kangasta ja joita sanottiin laukku- eli reppuryssiksi, ja joilla oli silkkiäkin laukkunsa kätköissä vaikka sen myyminen oli kiellettyä, ja oli mös ns harjuyssiä, jotka myivät moniosaisista laatikoista rihkamatavaraa. Reppuryssät olivat selvästi rikkaampia kuin harjuryssät. Mutta monta muutakin hommaa minä yritin niinä aikoina ja tein minä räätälintöitäkin hädän tullen ja aina perheeni leivässä pysyi.


Sain minä kerran palkinnonkin. Oli lauantaiehtoo ja juhannuksen aatonaatto. Askartelin Kalevan pajassa kun kuulin palopillin soivan. Hevoseni hyvä valakka oli siinä lähellä lieassa ja hyppäsin sen selkään ja lasketin täyttä lentoa palopaikkaa kohden, josta jo nousi sankka sauhu. Totesin että Uusikylä oli tulessa. Karautin joen yli Viksbergin sillalta ja ajoin paikalle missä tiesin vesitynnyrin aina olevan valminna tulipaloa varten. Panin sen valakan perään ja kiiruhdin palopaikalle. Liekit löivät jo silloin tien yli ja siihen pysähdyin mutta poliisit tiukkasivat minun ajamaan läpi, sillä vettä tarvittiin kipeimmin tien toisella puolella. Valakka meinasi tehdä tenän mutta pääsin läpi vaikka molemmat pelkäsimme. Satuin olemaan ensimmäinen vesitynnyrin tuoja ja sain 20 markkaa rahha, se oli suuri raha siihen aikaan.


Niin, surkea tapahtuma Uudenkylän palo oli. Oskarin mieleen jäi erityisesti yhtiön ajuri Kossila.

Hän oli jo vanha mies ja oli juuri ennen palon syttymistä joutunut ajamaan kyytiä Mustialaan ja sieltä palattuaan nähtyään kotinsa rauniona, hän painoi päänsä rattiden laidalle ja prasi sydäntä särkevällä äänellä. Ja paha sitä palon jälkiä ja itkeviä ihmisiä Oskarinkin katsella.


No kohtapian tämän palon jälkeen Oskari palasi kotiin Latovainioon ja otti tilan haltuunsa. Siinä sitten on Oskari omien sanojensa mukaan ”käpsehtinyt” sen kun on taitanut. Pajan Oskari rakensi tännekin ensi töikseen ja olen ollut tömän kylän seppä! -tämän sanoessaan haastattelijat havaitsevat Oskari-papan ilmeessä ja äänessä vissiä ylpeyttä.


Passin Matti nyökkäilee ja haluaa lisätä tähän vielä että onhan oskari paljon muutakin kuin seppä. Hän on kaikkitaitoinen mies, jolta ei ole koskaan mennyt sormi suuhun. On ollut hevosen välskäri, teurastaja, salvaaja, kirvesmies, puuseppä, joka teki mainioita astioitakin, kaivontekijä jne. Mutta ennenkaikkea hän oli erinomainen maanviljelijä joka sai savimaansa kasvamaan sillonkin kun muiden maat kuivuideessa kituivat.

-no haastattelijat haluavat tietää että vileäko te pappa 80-vuotiaana kaikkia noita luettelemianne hommia teette ja onko näkönne vielä minkäslainen?


-Kyllähän mää teen jos tarve vaati, -vastaa Oskari pappa, tosin tarkassa paikassa on turvauduttava silmälaseihin, mutta porsaan salvaaminen käy vielä ilman silmälasejakin. Ei haastattelijoilla ollut mitään syytä epäillä papan sanomisia.


Sellainen oli tuo Simolan pappa eli pappa joka asui aikoinaan ihan naapurinani ja vanhempani varmaan voisivat kertoa paljonkin äänestä lisätietoa josko eläisivät. Pappahan rakensi kaivonkin ihan keskelle pihaa vaikka sitä varten oli kasivehkeillä porauduttava yli kymmenen metriä peruskallioon. Taitaa jäädä ikuiseksi arvotukseksi tuliko sieltä oikeasti vettä kuivina aikoina ja jos tuli niin oliko se vain pintavettä?


Sen minä itse tiedän ja muistan kun tyttärensä Martta soitti aina kesäpäivinä ennen pyykinpesupäiväänsä meille että tappuroidaanko Koskelassa tänään? Simolassa oli aikoinaan pesukone kärähtänyt kun samaan aikaan Koskelassa puitiin viljaa. Martta ja Ensio yhdisti sen siihen tapaukseen kun heidän kattovalonsakin vilkkui kovasti jos meillä tappuroitiin. (he olivat sähkölinjan viimeinen talo)

Äitini epäili ettei se alijännite ehkä yksin ollut syyllinen vaan Martta saattoi ladata liikaakin pyykkiä pulsaattoripesukoneeseensa kun kysymyksessä oli vain yksi tapaus.-tiedä häntä.


Oskarin poika Ensio oli joskus Koskelassa tappurointiapulaisena ja äitini mukaan hän oli hiukan ilkikurinen. Saattoi kammeta kesken puintitapahtuman remmit pois akseliltaan jotta saatiin ylimääräinen taukopaikka tupakointia varten. -semmosta peliä Latovainiossa- Loppu



28.11.2022

Krapu 48

 Niin,

Huvila oli lapsuudessani sana jota viljeli ainoastaan parempi väki. Kylässämme ei tainut olla ketään asukasta jolla olisi ollut huvila toisaalla tai siis itse kylässäkään, -Latovainiossa. Sen sijaan poismuuttaneet tai perijöiden jälkeläiset nimittivät lapsuudenkotejaan mökeiksi.

Huvila oli ollut mielessäni ehkä jotain hienompaa. Puinen talo vilpoloineen ja lasiverantoineen järven tai meren rannalla. Kristalliset viinikarahvit ja hienot hopea-aterimet keittiössään ja ehkäpä jopa palvelusväkeäkin.

Naimattomat poikamiehet pitivät majaansa useimmiten perin vaatimattomissa asunnoissa, äitini nimitti joitakuita niitä mörskiksi. 

Hiukon mäessä sijaitsi Lundin Joosen mökki sekä Vallin Vihtorin talo. Vihtorin talo oli melkein huvila kun siinä oli puutarhakin.


Krapu on otsikko mukaan lukien tasan sadan sanan mittainen kirjoitus, krapuhaastetta emännöi SusuPetal, jonka blogissa haaste sunnuntaisin ilmestyy, ohjeet löydät sieltä.

15.11.2022

Krapu

 Niin, lapsuusmuisto

60-luvulla Latovainion kyläpalveluissa oli aukko. Kylässä ei ollut lainkaan vähäväkisille yleistä pyykinpesupaikkaa. Moni pesi valkopyykkinsä saunassa ja talolliset ehkä karjakeittiössä. Tarvittiinhan pesuun lämmintä vettä ja kattilahommana se oli vaikeaa. 

Pikkupojan mieleen painui kun Lyyli halusi tulla pesemään pyykkiä Tyytynojan rantaan. Omaa pyykkipataakaan hänellä ei ollut vaan sovittiin että lainaa meidän. Rannassa ei ollut muurattua pesääkään vaan Lyyli teki sellaisen ensin irtokivistä. Seurasin silmä kovana ja nostin purosta hänelle kiviä. 

Muutama klapi pantiin palamaan pesään kun pata oli täytetty vedellä. Oli liian tiheästi puita aluksi ja puut vain savuttivat.      " Se lyö summauksiin " sanoi Lyyli kun happea ei tullut tulelle tarpeeksi.





Viikon 46 krapusanat ovat aukko, tiheä, pata.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.https://susupetalsanat.wordpress.com/
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

12.9.2022

Tyytynoja Krapu

 


Juuret Tyytynojan törmällä.


Lapsuuteni Latovainiossa ei ollut jokea eikä järveä, -merestä puhumattakaan. Sen sijaan kotipaikkani ohi virtasi lähisuolta tuleva Tyytynoja. Siellä saattoi kevättulvien jälkeen peseytyä humus-, ja lannoitepitoisessa vedessä. Tyytynoja laskee tuosta kilometrin virtaaman jälkeen Jänhijokeen, joka taas laski kymmenen kilometrin jälkeen Loimijokeen ja Loimijoki johti Huittisten tienoilla Kokemäenjokeen. Näin on vieläkin.

Paikka jossa saatoimme uida paremmin oli puolentoista kilometrin päässä kotoamme ja nimitimme sitä Kuohuksi. Siinä kohdassa meni kävelysilta Jänhijoen ylitse ja suurehkon navetan lantala oli aivan joen rannalla, sitä emme ajatelleet. Keväällähän siinä oli koski mutta perin pienet olivat koskensa kuohut, kuivaan aikaan maanviljelijät ajoivat hevosilla rattaineen siitä yli.


Viikolla 37 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki SusuPetalin blogiin https://susupetalsanat.wordpress.com
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

29.8.2019

Minkiön junaryöstäjät

Niin, aiemmin leikkaamani lehtileike saa lisävalaistusta Väinö Korpijärven selostuksesta vuodelta 1959.

Tammelan pitäjästä lähdettiin ryöstöretkelle Minkiölle syyskuussa 1903.

Sitä ei kukaan tiedä millä vehkeellä kolme miestä oli tuohon Stoltin torpan kohdalla olevalle Latovainion ja Jänhijoen  teiden risteyksen lähelle olivat päätyneet. Kaksi miehistä oli töissä Forssan Puutarhassa, nimeltään Gregori ja Ribin. He olivat venäläisyntyisiä ja kolmas suomalaissyntyinen Juvonen oli toispaikkuntalainen.





Stoltin muori kuokki siinä torppansa pihalla perunamaata, josta tosin oli jo suurin osa perunoista nostettu kun kolme isoa vierasta miestä ilmestyy tontille. (Stoltin torppa sijaitsi likellä nykyistä Rehtilän seurojentaloa ja ns. Pirulan huvittelupaikkaa)

Oli kuuma ilma ja siksi he olivat riisuneet palttoonsa jo kävellessään. Olivat tulleet Stoltin veräjästäkin ja kovasti keskenään keskustelivat.

Muori hieman pelästyi eikä ymmärtänyt kaikkea miesten puhetta, mutta miehet sitten kysyivät huonolla suomella saavatko he jättää palttoonsa toviksi tuohon aidalle kun ilma on niin lämmin vaikka syksyä jo pukkasi. -saa toki, muori vastasi.

Lähtivät miehet siitä sitten kohti Minkiön asemaa
 lampsimaan ja edelleen kovasti keskenään keskustellen, melkeinpä kinastellen. Asettuivat Setälän lammin lähettyville lepäämään ja tupakoimaan. Siinä matkan varrella riihessä viljaa säkittämässä ollut isäntä oli kuullut kuitenkin heidän jutusteluaan. Osaksi suomea osaksi venäjää, mutta selvisi että se Juvonen ei halunnut olla porukoissa vaan hamusi lähteä ja mennä siitä Humppilantietä pitkin takaisin Forssaan.
Juvonen pysyi kuitenkin, joskin vastahakoisesti mukana ja miehet kävelivät metsän reunaa ja siitä sillan yli kohti Kiipuntien risteystä.

Miehet jatkoivat kävelyään kovasti hermostuneen oloisina ja Juvonen empi vieläkin. Jätetään sikseen, ei tiedä mitä voi sattua ,hän sanoi.
Jatkettiin kuitenkin eteenpäin tie sinne oli kapea hevoskärrytie ja muita kulkijoita ei näkynyt. Tultiin jo radan läheisyyteen ja miehet vetäytyivät sen varrella olevan pienen makasiinin katokseen. Juna olisi kohta tulossa.
Juvonen jänkkäsi vielä homman järkevyydestä, oli kovin hermostunut ja koetti saada venäläissyntyiset toisiin aatoksiin. -Onko edes varmaa että rahat tulevat tässä junassa?
-Senkö verran tiedät asiasta, --hänelle vastataan--huomenna on palkanmaksupäivä Forssassa ja rahat tulevat Helsingistä aina edellisenä päivänä ja juuri tällä junalla, sen olen onkinut tietooni, hänelle vastataan.

-Mutta pitkälti saamme istumista , jos kärähdämme -puhui yhä Juvonen.
-Jos ei mitään uskalla, ei mitään saakaan! sitä paitsi kyllä me osaamme peittää jälkemme niin, ettei Sylviini saa selvää, puhui tuo toinen mies. Kolmas mies ei osallistunut keskusteluun, vaan käsitteli pistooliaan kuin varmistuen sen tehokkuudesta. Revolverin otti esiin tuo toinenkin pyörittäen sen rullaa ja pistellen panoksia reikiin.
Juvosella ei ollut taskuasetta mutta hän otti taskustaan mustan liinan ja sovitteli sitä kasvoilleen. Samanlainen naamio oli Ribinilläkin ja Gregorilla lisäksi sinilinssiset silmälasit- ja kohta olivat miehet jo valmiit. -tovi hiljaisuutta . Sitten virkkoi Ribin. -toinen niistä venäläisittäin puhuvista.



-.Kuuletteko jo junan kolinaa? Minä kuulen.

-Minäkin kuulen, vastasi Gregori ja miehet terästäytyivät.
Niin, Minkiön junaryöstäjät olivat jo aamulla kymmenen maissa tulleet herraskaisissa vaatteissaan kylille ja tavaneet Stoltin muorin lisäksi jo aiemmin muutamia muitakin Rehtijärven kyläläisiä. Oudot kulkijat kyllä heti huomataan ja he olivat eri ihmisille kertoneet eri asioita liikkumisensa tiimoilta. Eräässä paikassa he sanoivat olevansa tullitarkastajia tai hallituksen lähettiläitä ja etsivänsä nitroglyseriinivarastoja. 
Toisessa paikassa he olivat sanoneet olevansa metallityömiehiä Turusta ja varoittivat kovasti olemasta missään tekemisisissä vallankumouksellisten kanssa.


Olisiko ollut Kankaanranta tai joku muu talo josta he olivat koettaneet jopa varata hevosen ajajineen olemaan valmiina, kunhan vain he ovat ilmoittamansa asian junalla hoitaneet. Mutta nyt kello oli liki kaksi iltapäivällä, juna jo puuskutti Nummelan kohdalla, pilli vihelsi ja kipinöitä lenteli savupiipusta. Pysäkinhoitaja August Raitala kävelee lippu kädessään laiturilla ja on valmiina opastamaan junan pysähtymään oikeassa paikassa. 
-no niin pojat sanoo Gregori, tempaisee aseen taskustaan ja yhdessä he lähtevät kohti laituria. Juna pysähtyy ja junailija Albin Paju astuu junasta laiturille.
Gregorin ampui ilmaan ja käski kaikkia pysymään paikoillaan. Myös asemasillalla ollut Raitala ja ulos astunut Junailija Paju jähmettyivät. Gregorin syöksyi matkustajajunan ovelle ja Juvonen sekä Ribin hyökkäsivivät junailijavaunuun jossa olivat postisäkit ja alkoivat repimään niitä puukolla auki.
Rahalähetyksestä ei kuitenkaan ollut jälkeäkään ja junamatkustajat katselivat tätä touhua ikkunoista hämmennöksen vallassa. Ryöstäjät eivät tienneet ettäolivat liikkeellä oikeana päivänä mutta rahat tulisivat vasta seuraavalla junalla.Matkustajat olivat peloissaan ja moni heistä alkoi sullomaan lompakkoaan saappaanvarsiin ja naisväki mikä minnekin.

Sitten mieskolmikko päätti ottaa jalat alleen.
Ennen lähtöään kolmikko keskusteli keskenään kovasti mutta ruotsin ja venäjän sekoituksella, jotta virkailijat ja junassa olleet noin kaksikymmentä matkustajaa olivat epätietoisia mitä seuraavaksi. Jälkeenpäin porukkaa haastateltaessa kertoivat että rosvot ikäänkuin pyytelivät anteeksikin viivästystä ja lopuksi huitoivat asemasillalla veturimiehelle että pitää lähteä eteenpäin.





Junassahan oli myös Forssan poliisimestari Itä, mutta aseettomana hän ei uskaltanut asioihin puuttua. Oli myös jarrumies Jalava, ja hänkin hämmentyi kovin tilanteesta.

Miehet juoksivat jo ilman saalista yli peltojen samalle reitille josta olivat tulleetkin. Rehtijärven suuntaan ja Kankaanrannan tien kautta kohti Jänhijokea. Se oli metsän suojaama kapea tie ja ei seisakkeen päällikkökään tai muu väki kovin pitkälle heitä arvanneet seurata. Ilmoitettiin vain eteenpäin Forssaan.
Yhtä soittoa ilmeisesti olivat kuitenkin 
hölkänneet Stoltin mökille, jonka veräjän vierestä nappasivat palttoonsa ja jatkoivat matkaa. Arvellaan että pitkät siistit palttoot oli mukana siksi että jatkomatkalla heitä ei vaatteiden perusteella tunnistettaisi. Stoltin mökin ympärillä oli kuitenkin muitakin torppia ja yhteisön väki oli jo kovin tietoinen ja ihmettelyn vallassa minkälainen sakki oli hevoskyytiä kysellyt ja eri ammatinharjoittaksi itseään esitellyt.
Niin, kolmikko kiiruhti ihan jalkaisin vaan, mutta hevostaloja nähdessään kysyivät kyytiä eteenpäin. Kyytiä kysyessään eivät ilmoittaneet kuitenkaan tarkkaan mikä on päämäärä ja mikä on miesten asia.
En mää nyt ehri lähtee, -sano yksikin isäntä vaikka ihan joutilaana aitan seinustan penkillä tupakoitsi. Toisessa paikassa piikalikka meni kysymään sisältä lähtiskö se isäntä viemään, mutta ei tullutkaan enää pihalle takaisin. Rosvot näkivät miten kammarin salusiini heilahti ja joku väärävartista piippua suussaan pitävä ukko sieltä kurkkasi. Olkoot, ei näistä maalaisjunteista kannata välittää, -sanoi Gregori ja miehet lähtivät maantielle taas.

Kiirus oli eteenpäin ja kolmikko olikin etukäteen suunnitellut reittiä, mutta silloin heillä oli ajatuksissa että rahoja sisältävä postisäkkikin olisi heillä mukana. Alkuperäinen ajatus oli että saisivat hevoskuljettajan joka veisi heidät monen tien risteykseen jossa jäisivät pois. Takaa-ajajat eivät näin voisi heti arvata mihin suuntaan siitä olisivat jatkaneet.

Näin jälkikäteen on hyvä sanoa että josko olisivat lähteneet pitkää kautta se olisi ollut hyvä hämäys. Josko olisivat esim. Kalsun kylän kautta menneet. Latovainiosta oli vaan siihenaikaan kesäteitä ja polkuja useampiakin. Olisivatko siinä tapauksessa tulleet ensin siihen Heikkilän-Markkulan Kaivokujan kohdalle josta lähti Klemelän metsän poikki talvitien pohja Koskelantielle, sieltä Simolan pihan läpi kohti Kankaantietä ja Kalsua kohti?(Musta mutkaviiva ylläolevassa kartassa.)


Varmaan reitin varrella oli ulkohuussin kävijöitä ja pihatyön  tekijöitä sekä kaivoreissulaisiakin oli, mutta ei sillä reitillä mitään merkitystä kun eivät saalista saaneet ja siitä osia eri metsäkätköihin laittaneet. Vai saivatko sittenkin ja sitä ei vain kerrota?

Forssasta oli jo kuitenkin poliiseja hälytetty perään ja pari innokasta vapaaehtoista oli lisänä, asemapäällikkö Hjalmar Alen mukana myös .
Niin, kolmikko oli Rehtijärvellä valmistelemassa operaatiota torstaina klo 10 aamupäivällä. Seuraavaksi Minkiöllä ryöstöhommissa kello 2 iltapäivällä, Samana päivänä kello 5 iltapäivällä heidät oli nähty Kalsunkylässä. Myöhemmin heistä oli havainto Mustialan Portaassa, jotta Hämeenlinnaa kohti he lienivät matkalla.

Suomalaissyntyinen Juvonen siis oli kotoisin Leppävirralta Nummen kylästä ja tuskinpa hän sinne lapsuuden kotiselkosten kulmille karkuun halajaa, -arveltiin paremminkin Hämeenlinnaa. Juvonen oli houkuteltu mukaan vastentahtoisesti ja nyt hän yhtenä muiden mukana sai juosta karkuun virkavaltaa niin että kenkärahjat jaloissa tärviölle kuluivat.
Kymppitietä ei ollut ja koska miehiä oli jo nähty Mustialassa, arvellaan heidän apostolintaipaleekseen vanhan maantien reitti. Kaukjärven rantaa seuraili senaikainen maantie ja joltisen verran siinä oli asutustakin.
Juvonen oli aikoinaan vain vähän käynyt kiertokoulua kun taas Gregori Nikolai Patarchin oli osittain niinkuin herranpaskaan astunut entinen virkamies. Vuosina 1904..1905 hän oli toiminut Valtion Rautateitten tilastollisessa konttorissa. Venäläistaustaiseksi hänet teki vanhempiensa etninen tausta vaikka Patarchin itse oli syntynyt Tammelan pitäjän Forssan kylässä.

Väsymys ja ryöstökeikan epäonnistuminen sai miesten välit jo kiristymään ja äreitä kommentteja sekä syyttelyitä jaeltiin puolin sekä toisin.

Patarchin esimerkiksi kysyi Juvoselta kelloa. Juvonen joka piruili ja ei oikein osannutkaan tulkita taskunauristaan vastasi: "em mää vaan oikien tiärä, pitkäviisari on kolmosen päällä ja lyhytviisari kahdeksaisen kohralla"."-viisari ja viisari! Viisari sulla on housuissas, et taida eres tuntee kelloa. Ja ne ovat osoittimet ettäs tiärät!" -vastasi Patarchin (Gregori) Oli lähellä että ei tullut oikein nokkapokkaa, mutta joka tapauksessa Patarchin lähti erikseen menemään kohti Myllymäkeä. Juvonen ja Sibin parivaljakko myös kohti Hämeen Härkätietä.

Niin, kun miesten karkumatka alkoi torstaina, perjantain vaiheista ei ole tarkkaa tietoa mutta lauantaina oli Renkoon tullut Tammelasta kolme poliisia kartoittamaan ja kyselemään olivatko miehet ehtineet sinne asti. Rengon Kuurilan ja Kuittilan kylät sekä Ronttilan talo saivatkin näytellä osuutta kun Juvonen ja Sibin sinne asti ehtivät.

Tuo seutu on ikiaikaista kaunista kartanomiljöötä jo keskiajalta lähtien ja historiaa on tehty jo ennen Hämeen Linnan perustamista. Kauppias Kustaa Kyläkallio oli lahtelainen varakas mies jolla oli huvila tällä aluella, Hän lähtikin vartavasten polkupyöräilemään kohti Hämeenlinnaa tarkistaakseen ovatko miehet päässeet jo sinne johtavalle tielle. (kyseinen Kuittilan kohta on kapea kannas josta kaikki liikenne Hämeenlinnaan meni)

Kun ei mitään näkynyt niin hän oli palaamassa jo takaisin Kuittilaan, kun havaitsikin erään suutarin pihassa epäilyttävän miehen makoilemassa. Karkulaisia kiinniottanut tuolloin kolmikymppinen Kustaa Kyläkallio kohtasi kuitenkin loppunsa kymmenen vuotta myöhemmin eli 42 vuotiaana, kun samalla alueella mellastettiin. Kansalaissodan merkeissä lienee murha suoritettu. (Viite: Rengon Sanomat 19.05.1921)


Nähdessään miehen makoilevan suutarin pihalla, Kyläkallio lähestyi häntä kyselläkseen mikä mies on kyseessä. Mies ei vastannut vaan pakeni nopeasti metsään ja Kyläkallio koetti seurata, mutta ei pysynyt perässä. Kyläkallio palasi Kuittilaan jossa telefoonilla olikin jo ilmoitettu asiasta eri tahoille.

Olettaisin että myös takaa-ajajien tukikohtana toimi kylän kestikievari. Sinne ensimmäiset saaliit myös vietiin ja jossa vielä nykyisinkin voi aistia tuo ajan tunnelmaa.

Kylän miehiä olikin jo kokoontunut ja yhdessä he lähtivät tutkimaan metsää jonne Kyläkallio oli karkuria vähän matkaa seurannut. Myös Kyläkallio halusi vielä mennä mukaan ja pyysi siksi renkiään hakemaan talosta oman pyssynsä.

Palatessaan renki kertoi nähneensä kylää lähestyvän kaksi epäilyttävän näköistä miestä. Kyläkallio lähtikin näitä tuntemattomia miehiä vastaan mukanaan kirvesmies Koskinen ja kylän raitilla he kohtasivatkin kyseiset miehet.Toinen miehistä kouraili taskuaan jossa arvelivat olevan pistoolin, mutta Kyläkallio sai aikeet estettyä. Kyseinen mies paljastui myöhemmin Juvoseksi, toinen Ribiniksi. kiinnisaadut miehet vietiin Kyläkallion ja Koskisen avulla kylän majataloon. Majatalossa he ottivat miehiltä pois kaksi browning pistoolia ja joukon patruunoita. 



Koska Kyläkallion jäi kesken se suutarin mökiltä karkuun lähteneen (Gregori Patarchininin) metsästys, hän lähti uudelleen sinne metsän suuntaan ja jätti kirvesmies Koskisen sekä erään toisen miehen vartioimaan majatalon kulkumiehiä.

Mutta Kyläkalliota tuli jo tiellä vastaan hänen vaimonsa joka kertoi että Kuittilan Ronttilan talosta oli telefoonilla ilmoitettu että yksi mies oli nähty tulevan jo metsästä pois ja menneen Hiitteen Nummen metsään päin. Silloin Kyläkallio päätti mennäkin siihen suuntaan ja kutsui myös muut etsintämiehet tulemaan samaan suuntaan.
Tällä aikaa majatalossa oli Juvonen antanut pois toisenkin hallussaan olleen Colt revolverin ja Ribin pyysi päästä ulkohuoneeseen. No kirvesmies Koskinen otti haulikon mukaansa ja lähti häntä saattamaan pihan perälle.

Ribinin mentyä huussiin Koskinen jäi vartioon ulkopuolelle. Ribin kuitenkin pääsi huussin takaosasta karkuun ja alkoi juoksemaan pellolle. Tarkkaa tietoa ei ole karkasiko Ribin huoneen takaseinän kautta vaiko jopa reiän kautta könyten? Joka tapauksessa Koskinen lasautti haulikolla hänen peräänsä. Pakenijaan osui, mutta hän vain kyyristyi ja jatkoi matkaansa.

Saatiin kuitenkin eräs kolmas mies hevosratsuineen hänen peräänsä. Tovin perästä tulivatkin Ribin, Hevonen sekä takaa-ajaja takaisin majataloon paremmin vartioitavaksi.Haavat jotka Ribin sai, eivät olleet kovin vakavia kun vaatteet olivat haulit pääosin seisauttaneet. Tohtori Manner sitoi haavat myöhemmin majataloon kutsuttuna tultuaan.

Gregori Patarchin oli juossut karkuun kengätönnä, samaan aikaan kun kavereitaan jahdattiin ja kuulusteltiin kestikievarissa.
Sunnuntaita vastaisena yönä klo 24. hän oli päässyt tuttavansa Myllymäessä asuvan torikauppias Leonti Timontijeffin akkunan alle ja koputellut siellä. Leonti vaimoineen oli kuullut postiryöstöstä ja osasi yhdistää kengättömän Patarchinin juttuun ja ei ollut innokas päästämään häntä sisälle.

Päästi kuitenkin ja kun mies oli riisunut takkinsa Leonti tutki sen taskut, siellä oli revolveri. Koska mies ei itse suostunut aamusella ilmoittautumaan Leonti meni toi Myllymäen poliisit paikalle.

Kaikki kolme saatiin näin toimitettua Hämeenlinnaan ja siellä kuulustelua hoiti Poliisimestari översti af Enehielm. Miehet väittivät edelleen että heidän tarkoituksenaan oli vain tutkia löytyykö vaunusta nitroglyseriiniä, mutta yleisesti luullaan että rahoja siinä koetettiin ryöstää.

Lopulliset tuomiot sekä miesten myöhemmät vaiheet ovat minulle tuntemattomat. Nykylain mukaan miehet tuskin saisivat tuomioita muusta kuin aseiden heiluttelusta ja postisäkkien turmelemisesta. Hyvä asiahan oli ettei kukaan sivullinen loukkaantunut ja omaisuuttakaan ei pahemmin tärveltynyt. Maaseudun kylät saivat paljon puhuttavaa ja pähkäiltävää, miesten kunto koheni kävellessä. -minäkin sain kirjoitettavaa.


28.7.2019

Höyryä ja hellepäivää

Niin,

Höyry vaatii lämpöä ja sitä oli tottavie tarjolla Minkiöllä, ihan viimevuotiseen malliin.



Palokunnan saapumisaika riippuu vähän hevosen juoksunopeudestakin.




Ilmaston lämpeneminen puun- ja hiilenpolton syy. Kaikkityynni.



Hellekuolemien ehkäisypartio.


Kaminaa saattoi käyttää mikäli jollekulle tuli vilu.



Raidepareja on vain yksi jotta vastaantulijoita piti väistää pistoraiteelle.




Höyryveturin karjavaunussa matkajilla oli etuajo-oikeus.




Humppilan aseman asemapäällikkö ja junan konnari.



Vanha veturi työssään.

21.7.2019

Siirtolaisasiaa

Niin,

Vuoden 1927 Forssan Lehden sivulla oli ilmoitus jossa toppuuteltiin Kanadaan lähtijöitä. Suomessa oli työt vähissä ja sosiaaliturva olematonta, siksi niin moni lähti ihan sokkona vaan kun Suomessakaan ei ollut elämän edellytyksiä. Antti Tuuri on kirjoittanut näistä asioista ja mm. Taivaanraapijat kertoo USA:n siirtolaisista.

Mamman siskon poika Viljami myös lähti, tosin en tiedä oliko se Kanadaan vai USA:han. Sitten kun tuli Venäjän vallankumous ja olot Amerikoissa huononi hän meni muiden mukana Venäjän karjalaan. 

Samassa lehdessä oli ilmoitus että ei kristittyjen ehkä kannattanut myöskään Meksikoon mennä. forssan Lehti 14.01. 1927









18.5.2018

Dear Roadmouth

Niin,

Kun tullaan Koskelantieltä Koivuniemen mutkasta viitisenkymmentä metriä eteenpäin ollaan Tiensuun Armaksen tienristillä. Armas oli syntynyt jo 1800 luvulla ja piti isännän ohjaksia aina 1960 luvulle, -70 vuotiaaksi. Armaksella ei ollut poikia, joten tilaa jatkoi tyttären poika. Poika nousi vuosikymmenet aamuyöllä  ja lähti ajamaan maitoa. Sen jälkeen alkoivat sitten talon työt.


Tiensuu on laajentunut peltoalaltaan kun siihen liitettiin Kulmalan ja Meron pellot. Tuossa sitten vielä ennen Latovainiontietä on Mattsonin vanha kauppa. Mattson muutti nimensä Murtovaaraksi ja rouvansa oli Terävän koulun opettajanakin. Ei taida Mattsonilla  olla ollut muita kuin kesäasukkaita sitten 50-luvun. (tummempi viivanpätkä keskellä kuvaa)

Armas eli yli 90-vuotiaaksi ja oli nähnyt Latovainion kaikki vaiheet. Jokioislaisia kuoli moni sodassa ja moni hänen lapsuudenkavereistaan, arvelen. Sodat veivät hautaan 212 Jokioislaista, montako Latovainiolaista, sitä en tiedä. Liki jokainen rintamamies sai kuitenkin jonkinlaisia vammoja, useimmiten kranaatinsirpaleita kehoonsa.

Tilasta luopumisensa jälkeen Armas asui samassa mökissä tuolla ylempänä kuin hänen vanhempansakin aikoinaan. Se oli vakiintunut tapa että muutettiin pois päärakennuksesta kun eläkepäivät alkoivat. 80-90 -luvun taitteessa uusi isäntä järjesti latotansseja tilan ladossa. Siellä oli oikein orkesterikin, ihmisiäkin  ja minäkin kerran.

60-luvulla Tiensuu oli liki ainoa Latovainion talo josta läheteltiin uudenvuodenraketteja. Suku kokoontui ja jokainen toi muassaan senaikaisia tulitteita. Sitten 70-luvun lopulla tapahtui oiken kova jysäys jota jälestäpäin kummasteltiin. Isäntä oli vienyt tuonne peltojen keskelle isossa maitotonkkassa dynamiittia. Kilometrin turvaetäisyys joka puolelle ja se kun lasahti, niin oli se varsinainen jytky. Isompi kuin Soinin matkaansaattama konsanaan.

Nykyään kun nämä kaikki kirjoitukset tallennetaan pilvipalveluihin saattaa olla että Armas siellä pilven reunalla lukee tätäkin ja myhäilee hiljaa " voi pojjaat kunpa tietäisitte ja voisinpa kertoa niistä vanhoista kovista ajoista".

Tässä sotapäiväkirjassa on kirjoitettu Tiensuu.nimisen jokioislaisen kaatuminen, aiemmin luulin henkilöä Armaksen veljeksi mutta näin ei ollut. Oikea yläreuna 17.2.1940. Teksti alkaa: Kivinen ja O. Tiensuu vihollisen päästessä.....






12.6.2017

Jatkuvia junaonnettomuuksia Jokioisissa

Niin,

Viikonloppuna 80-vuotias mies törmäsi autollaan museojunaan. Aiemmin oli ikävä henkilövahinko vuonna 1908 joulukuussa kun 27-vuotias nainen jäi junan alle.



7.6.2017

Tinkaaminen verissä, -latovainiolaisellakin.

Niin,
Se Latovainiolainen oli kova reissaamaan ja myös tinkaamaan. Joskus meni tuntikin hiuskamman hintaa tinkatessa niinkuin Jungin Kallellakin pari-kolme porsaanostossa.
Latovainiolainen oli Ranskassa kun viisaudenhammas alkoi vihoittelemaan ja oli pakko mennä yksityiselle klinikalle. Ne otti siellä röntgenin ja sanoivat että verenmyrkytys on varsin liki, se täytyy leikata Mösjöö on hyvä vaan ja onnistuu tänään ja voidaan nukuttaakin.
Latovainiolainen meinasi että palaa kotimaahan jotta Forssan sairaalassa ylilääkäri Soro tekisi operaation. Lentomatka kuitenkin tulehtuneen ikenen ja verenmyrkytysvaaran kanssa oli kauhistus ja hän kysyi klinikalta paljonko sellainen täällä klinikalla maksaisi?
Se on 1500 frangia sanoi fransmanni ja kirjoitti sen vielä paperillekin. Ohoh, sanoi Latovainiolainen ja löi käsiään yhteen. Tuolla hintaa pitäisi saada jo kultahammas suuhun ja avanne minun reistailevaan vatsaan.
Alkoi kova tinkaaminen ja hampaan jomotus vaan paheni. Lopulta klinikan henkilökunta suostui kun näkivät että mies voi kohta menehtyä verenmyrkytyksen edetessä. -Okay suostumme, sanoi klinikan johtaja.
Nopeasti tuli Latovainiolaiseltakin vastaus: -selvä on jos kahdella avanteella teette, ja sitten mies jo pyörtyikin.
-No ei pyörtyneen kanssa sitten enää neuvoteltu ja Latovainiolainen sai toivomansa lisäoperaatiot, viisaudenhampaan poiston lisäksi.


Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...